Ilman ylimääräistä sählinkiä toimivat online kasinot

Online kasinoilla pelatessa pelikokemukseen vaikuttavat muutkin asiat kuin valittavana olevien pelien määrä tai mahdollisuudet isoihin voittoihin. Hienoista peleistä tai suurista voittorahoista ei ole paljoa iloa, mikäli kasinon toiminta takkuaa ja kotiutuksia saa odotella viikkokaupalla. Netticasinoa valitessa kannattaa kiinnittää huomiota muutamiin seikkoihin, joiden perusteella on paremmat mahdollisuudet välttyä tekemästä virhettä.

Missä maassa asut

Oma asuinmaa ei välttämättä tule ensimmäisenä mieleen ,kun mieli tekee pelaamaan nettikasinolle. Sillä on kuitenkin merkitystä lainsäädännöllisistä syistä. Tähän seikkaan ovat varmasti törmänneet monet Norjassa asuvat Suomalaiset. Voisi kuvitella, että Pohjoismaissa rahapelilainsäädäntö olisi melko yhtenevää, mutta näin ei suinkaan ole. Yhtäläisyyksiä löytyy siitä, että molempien maiden maan sisäinen pelitoiminta on rajoitettua. Suomessa monopoliasemasta vastaa Veikkaus, Norjassa puolestaan Norsk Rikstoto ja Norsk Tipping. Ruotsissa online kasinotoiminta on vapaampaa. Norjassakin on mahdollista löytää hyviä nettikasinoita.

Online kasinoilla pelatessa kannattaa muistaa tarkistaa ensin, onko kasinolla rajoituksia kansalaisuuden suhteen. Toinen huomionarvoinen asia on, onnistuuko maksaminen esimerkiksi norjalaisella pankkikortilla. Mikäli kasino ei hyväksy Norjalaisia pankkitilejä, voi asian kiertää helposti mobiililompakolla, jolloin rahat eivät siirry suoraan tililtä. Mobiililompakkojen käyttö on muutenkin nettikasinoilla pelatessa todella yleistä niiden helppouden vuoksi. Asutpa missä maassa tahansa, on aina syytä tarkistaa ennen pelaamista, mitkä maksuvaihtoehdot valitsemallasi kasinolla on käytössä. Joillakin kasinoilla ongelmia saattaa tulla esimerkiksi siitä, että voittojen kotiutus tulee tehdä käyttäen samaa maksutapaa, millä on tehnyt talletuksen.

Kasinon pelilisenssi

Pelilisenssi on tärkeä muutamastakin eri syystä. Tärkeimpänä voidaan mainita turvallisuustekijät. Kun online kasinolla on voimassa oleva pelilisenssi, se tarkoittaa, että sen toimintaa valvotaan. Pelilisenssin tulisi löytyä kasinon tiedoista. Toinen asia, mihin lisenssi vaikuttaa, on se, minkä maalainen pelilisenssi on kyseessä. Suomessa asuvat hyötyvät Eurooppalaisista pelilisensseistä, sillä silloin voitot ovat verovapaita. Euroopan talousalueen ulkopuolisia lisenssejä saattaa olla myös helpompaa saada, joten mikäli haluaa pelata vain ehdottoman luotettavilla online kasinoilla, on Eurooppalainen pelilisenssi hyvä valinta.

Asiakaspalvelu ja kasinon ulkoasu

Asiakaspalvelun toimivuus kertoo paljon koko kasinon toimivuudesta. Se onkin asia, johon kannattaa tutustua, vaikka sitä ei koskaan tarvitsisikaan. Hyvän asiakaspalvelun merkkejä ovat nopea vastausaika, palvelu omalla kielellä, useat vaihtoehdot yhteydenottoon ja helposti löytyvät yhteystiedot. Mikäli nettikasino on panostanut asiakaspalvelun toimivuuteen ja ystävälliseen palveluun, se on todennäköisemmin kiinnostunut palvelemaan asiakkaitaan muutenkin hyvin.

Kasinon ulkoasulla tarkoitetaan tässä yhteydessä esimerkiksi sitä, kuinka kattavasti ja selkeästi oleelliset tiedot on esitetty. Huonolla konekäännöksellä tehdyt sivut saattavat kertoa, että kasinon toiminta ei ole muutenkaan kovin luotettavaa. Kasinon sivuilta tulisi löytyä helposti sen yhteys- ja perustamistiedot, pelilisenssin tiedot ja sivuston tulisi olla selkeä käyttää.

Sopimus- ja käyttöehdot

Online kasinon käyttö- sopimusehtoihin tutustumisen tärkeyttä ei voi korostaa riittävästi. Useat kasinot houkuttelevat uusia käyttäjiä lähes keinolla millä hyvänsä. Kilpailun kasvaessa alalla jatkuvasti myös keinot kovenevat. Vaikka nettikasinoiden ylläpitokustannukset eivät ole lähelläkään kivijalkakasinoiden kuluja, tulee jokaisen yrityksen tehdä riittävästi voittoa pysyäkseen toiminnassa. Asiakkaiden houkuttelu näkyy parhaiten jopa uskomattomilta vaikuttavissa tervetulobonuksissa ja uusien asiakkaiden eduissa. Mikäli asiaan ei perehdy tarkemmin, saattaa tarttua tarjoukseen, joka ei todellisuudessa olekaan aivan niin hyvä, miltä se ensin vaikuttaa. Talletusbonuksissa ja ilmaiskierroksissa on usein niin sanottu pienellä painettu präntti, joka kannattaa lukea. Tämä tarkoittaa käytännössä esimerkiksi bonusten kierrätysvaatimuksia. Niissä on paljon vaihtelua kasinosta riippuen, joten kannattaa melkein valita kasino pienemmällä tervetulobonuksella, mikäli sillä ei ole ollenkaan kierrätysvaatimusta.