Evästekäytäntö ja evästepolitiikka

Kun vierailet Rahapelit-netissa.com sivustolla, voidaan samalla kerätä talteen tietoja mieltymyksistäsi ja menettelytavoistasi, joka onnistuu evästeiden avulla. Niiden avulla sinulle voidaan tarjota sellaisia palveluita, joista juuri sinä pidät. Evästetietojen avulla sivustoa voidaan myös kehittää siten, että seuraavista vierailuistasi tulee entistä miellyttävämpiä. Näet myös sellaisia mainoksia, jotka on kohdistettu juuri sinulle. Tällä sivustolla ovat käytössä vain Google Analytics evästeet.

Mitä evästeet ovat?

Kun tulet tälle sivustolle, selailet sivustoa ja liikut sivuston sivuilta toiseen, laitteeseesi tallentuu verkkopalvelimesta pieniä tekstitiedostoja, jotka sisältävät lukuja ja numeroita. Ne ovat evästeitä, joita tallentuu laitteeseesi, oli se mikä tahansa laite esimerkiksi tietokone tai jokin mobiililaite.

Evästeistä tulee olemaan sinulle paljon hyötyä, joten ne kannattaa hyväksyä näille sivuille tullessasi. Sitä ei silti ole pakko tehdä, koska voit myös halutessasi asettaa ne pois päältä, jolloin tekstitiedostoja ei tallennu laitteeseesi. Mutta silloin sinun mieltymyksesi eivät jää muistiin ja niiden perusteella ei voida tehdä sivustolle esimerkiksi parannuksia sen mukaan mistä pidät.

Miten voit estää Rahapelit-netissa.com sivuston evästeet

Jos kuitenkin olet jo hyväksynyt tällä sivustolla evästeet ja nyt haluat estää niiden käytön, voit tehdä sen käyttämäsi nettiselaimen evästeasetuksista. Löydät niiden ääreen, kun klikkaat nettiselaimestasi tämän nettiosoitteen edessä olevaa lukkoa. Voit hallita siellä evästeasetuksia eli poistaa niistä osan tai jokaisen tähän mennessä talletetun tai estää niiden käytön kokonaan. Löydät näistä tarkemmat ohjeet alempaa.

Evästeiden perusteella voimme esimerkiksi nähdä kuinka paljon sivustolla käy vierailijoita, ja millä sivuston sivuilla vieraillaan eniten. Sellaisia tietoja, jotka ovat henkilökohtaisia, esimerkiksi sinun osoite- ja nimitietosi, ei kuitenkaan kerätä tällä sivustolla. Eli kerätyt tiedot liittyvät vain sinun toimintaasi ei sinun tietoihisi.

Mihin evästeitä käytetään?

Kun hyväksyt Rahapelit-netissa.com sivustolla evästeiden käytön, hyödyt siitä myös itse. Tietoja kerätään vain tätä sivustoa varten, koska käytössä ei ole kolmannen osapuolen palveluita. Evästeiden kerääminen auttaa meitä tarjoamaan sinulle entistä miellyttävämmän sivuston. Näet esimerkiksi sinulle kohdennettuja mainoksia. Emme kerää sellaisia evästeitä, joiden perusteella voisimme lähettää sinulle markkinointisähköpostia.

Mihin Rahapelit-netissa.com käyttää evästeitä?

Rahapelit-netissa.com sivusto käyttää ainoastaan Google Analytics evästeitä. Sivuilta löytyy kuitenkin painikkeita, joiden avulla voit jakaa sivujamme sosiaaliseen mediaan sekä ilmoittaa muille tykkääväsi tästä sivustosta käyttämällä jakopainikkeita (”tykkää”- ja ”jaa”). Nämä painikkeet löytyvät kohteisiin:

  • Facebook
  • Twitter
  • Pinterest
  • LinkedIn.

Kun käytät näitä sosiaalisen median seurantateknologioita, toimitaan niitä tarjoavien yritysten tietosuojakäytännön mukaisilla tavoilla. Voimme tarjota evästeiden avulla myös sinulle kohdennettuja mainoksia.

Kuinka kauan käyttäjätiedot säilyvät Rahapelit-netissa.com -sivustolla?

Tällä sivustolla ovat käytössä vain Google analytics evästeet, joita ovat:

  • _ga jota säilytetään 24 kk ajan
  • _gid jota säilytetään 24 tunnin ajan
  • _gat jota säilytetään 1 minuutin ajan

Niitä säilytetään korkeintaan 2 vuoden ajan, ja niillä jokaisella on jokin oma tarkoitus. Evästeen _ga voimassaoloaika on pisin eli 2 vuotta ja sitä käytetään käyttäjien erottamiseen toisistaan. Evästeen _gid voimassaoloaika on 24 tuntia ja sitä käytetään myös käyttäjien erottamiseen toisistaan. Evästeen _gat voimassaoloaika on vain 1 minuutti ja sitä käytetään pyyntöjen nopeuttamiseen.

Näin hallitset evästeitä

Voit hallita Rahapelit-netissa.com -sivuston evästeitä monella eri tavalla. Mutta kannattaa huomioida, että jos poista evästeitä tai estät niiden käytön kokonaan, eivät sivuston kaikki ominaisuudet toimi välttämättä kunnolla tai mahdollisimman tehokkaalla tavalla.

Jos kuitenkin haluat poistaa tai estää kaikki evästeet, pääset tekemään sen käyttämäsi nettiselaimen asetuksista. Suurin osa nettiselaimista tarjoaa sinulle tietoja evästeiden käytöstä ja antaa mahdollisuuden tehdä niihin liittyviä asetuksia.

Löydät asetusten ääreen yleensä siten, että klikkaat osoitteen edessä olevaa lukkoa. Valitse sieltä kohta, jossa mainitaan evästeet. Asetukset koskevat yleensä vain käyttämääsi selainta, joten jos teet evästeisiin muutoksia, eivät ne koske muiden selaimien asetuksia. Evästesetukset voivat löytyä myös selaimesi oikeassa yläkulmasta, josta saat avattua selaimen asetukset.  Paikka, josta pääset asetuksiin, riippuu siitä mitä selainta käytät.

Kun olet evästeasetuksissa, näet sieltä mitä evästeitä on sivuston käytössä laitteeseesi asennettu. Voit poistaa niitä sieltä erikseen tai poistaa kaikki kerralla. Jos sen jälkeen jätät evästeet päälle, asentuu niitä sinne uudelleen, kun käytät sivustoa taas. Jos et halua niin käyvän, sinun pitää asettaa evästeet pois päältä. Ja jos ne ovat jo pois päältä, niin voit tietysti myös ottaa ne tässä paikassa takaisin käyttöön. Kun teet sen, tulet sen jälkeen saamaan monta niiden käyttöön liittyvää etua, joista kerroimme jo tässä aiemmin.

Löydät lisää tietoa ja ohjeistuksia näistä linkeistä:

  • https://support.google.com/chrome/answer/95647?hl=en
  • https://support.google.com/chrome/answer/2392971?hl=en
  • https://support.microsoft.com/en-us/help/17442/windows-internet-explorer-delete-manage-cookies
  • https://support.mozilla.org/en-US/kb/cookies-information-websites-store-on-your-computer
  • https://support.apple.com/fi-fi/guide/safari/sfri11471/mac/

Ota Yhteyttä

Rahapelit-netissa.com tekee välillä muutoksia liittyen evästekäytäntöihin ja evästepolitiikkaan. Pidätämme kaikki oikeudet näihin muutoksiin. Jos sinulla on jotain evästeisiin liittyviä kysymyksiä, voit ottaa meihin yhteyttä. Seuraa tätä sivustoa ja pysyt ajan tasalla näissä muutoksissa. Voimme tehdä muutoksia sivuston sisältöön myös ilman erillistä ilmoitusta.

Yhteydenotto:

info@rahapelit-netissa.com

Kuukauden kasinot

Kasinotarjoukset

Paras nettikasino

Suositut kolikkopelit

Live kasinot

Suositut Lottopelit

Parhaat vedonlyöntisivustot

Kokonaisarvio: 0 - 0 ääntä

08-09-2020

Evästekäytäntö I Säännöt & ehdot

Mikäli sinulla tai jollakin läheiselläsi on peliongelma, ota ystävällisesti yhteyttä pelitukeen.