YoBetIt

YoBetIt on pelisivusto, jonka tarjonnassa pian lähes kaikkea mitä rahapelienpelaaja tarvitsee. Vetoja päästään jo tekemään todella tyylikkäissä tiloissa. Sivustolta löytyy myös suuri määrä lottoja, joiden arvontoja järjestetään monessa eri maailman kolkassa. Pian sivustolla päästään pelaamaan myös monenlaisia kasinopelejä. Pelien määrä on valmiiksi tiedossa ja niitä kerrotaan heti olevan jo yli 1000 kappaletta. Niiden avulla luvataan, että päästään kokemaan ainutlaatuisia ja jännittäviä pelikokemuksia.

YoBetIt ottaa uudet pelaajat avosylin vastaan. Heille on tarjolla peräti 400 % suuruinen bonus. Samalla kun liittyy vedonlyönti sivuston jäseneksi, pääsee liittymään sivustolla olevaan YoBonus For Life’ -ohjelmaan. Sen kautta jäsenille jaetaan kuukausittain jokin henkilökohtainen ja personoitu etu. Sen suuruus riippuu siitä, että kuinka aktiivinen on ollut vetojen teoissa. Kun sivustolla päästään pelaamaan myös kasinopelejä, ehkäpä nekin lisäävät tämän ohjelman tehoja. Kun YoBetIt antaa voittoja, voidaan niitä nostaa sivulta ilman että niistä pitää maksaa veroja. Se onnistuu sivuston maltalaisen pelilisenssin ansiosta.

Sivusto on rekisteröity jo vuonna 2012 ja sitä on alettu operoimaan vuonna 2014, mutta nyt on se hetki kun sivusto on vasta oikein kunnolla pääsemässä vauhtiin myös kasinopelien avulla. Sivuston suomenkielinen versio hohtaa vielä uutuuttaan. Sitä ei ehkä vielä eilen ollut saatavilla, mutta nyt sellainen on jo olemassa. Siksi kaikkea ei voi vielä olettaa saavan lukea suomeksi. Kaikki tarvittava on kuitenkin tarjolla, vaikka niitä pitää välillä lukea englanniksi. Suomenkielisellä versiolla on myös hyvä kertoa se, sivustolle otetaan vastaan myös suomalaisia pelaajia.

YoBetIt on mukana myös monessa sosiaalisessa mediassa. Niiden kautta voi löytää esimerkiksi hyviä tärppejä tulevia urheiluvetoja varten. Kun kaikki ei mene omien suunnitelmien mukaan tai kysymyksiin pitää saada vastauksia, niitä varten sivustolta löytyy kokonainen paikka avunantoa varten. Siellä olevia tietoja päästään lukemaan jo suomenkielellä. Samassa paikassa mainitaan myös kaikki yhteydenottotavat, joiden avulla tietoja saadaan suoraan sivuston asiakaspalvelusta. Kuten hyvin vetoja koskevien tietojen lisäksi, apua voi löytää moneen muuhunkin asiaan liittyen suoraan sosiaalisen median kautta.

YoBetIt bonus

Talletusbonusta on tällä hetkellä saatavilla sivustolla olevia vetoja varten. Se on tarkoitettu sivuston uusille jäsenille. Kun he tallettavat YoBetIt -sivuston tilille ensimmäisen kerran, saavat he sen päälle bonusrahaa. Se toimii, kun käyttää sen yhteydessä koodia WELCOME400. Siinä paljastetaan jo vedonlyöntibonuksen sisältämän huikean suuren talletusprosentin määrä. Se on todellakin 400 %. Niin suurta ei moni ole päässyt koskaan käyttämään, koska näin suuri prosentti on aika harvinainen. Sitä ei saada kuitenkaan kovin suureen bonusmäärään asti, joten kenenkään ei tarvitse tallettaa tätä bonusta varten kuin 10 euroa. Tällä saadaan bonuksen suurin määrä eli 40 euroa. Sen jälkeen pelitilille ilmestyy 10 euron sijaan 50 euroa. Sillä on hyvä aloittaa sivustoon tutustuminen.

Lisää bonuksia on tiedossa ainakin sivustolla olevan YoBonus For Life -ohjelman kautta. Ja niitä saadaan kuukausittain. Niiden luvataan olevan henkilökohtaisia ja personoituja bonuksia. Nämä bonukset ovat sitä parempia mitä aktiivisempi on sivustolla ollut tekemään vetoja. Kun vielä täyttää sivuston vaatimia ehtoja, voi sen jälkeen odottaa saavansa upeita bonuksia. Tästä jäsenyydestä olisi varmasti vaikea kieltäytyä. Kun sivuston kasino aukeaa, ehkäpä myös sitä kautta saadaan parannettua näitä kuukausittain saatavia bonuksia. Ja varmasti sivustolle tulee esille lisää bonuksia, joilla päästään pelaamaan sivuston kasinopelejä. Moni varmasti jo odottaa jännityksellä, että mitä sivuston uusi kasinopuoli tulee tarjoamaan sivuston uusille jäsenille.

YoBetIt ilmaiskierrokset

Ilmaiskierroksia ei voi vielä olla tarjolla, koska niitä ei vielä pääse käyttämään missään. Koska YoBetIt -sivustolle tulossa olevalle kasinolle tulee heti tarjolla yli 1000 peliä, päästään niistä ihan varmasti joitakin pelaamaan ilmaiskierroksilla. Sitä ennen voi hyödyntää sivuston tarjoamia ilmaisvetoja. Kun kasino saapuu, kannattaa heti tulla katsomaan tuleeko tarjolle myös ilmaisia kierroksia. Kannattaa myös liittyä sivuston sähköpostilistalle. Silloin ei tarvitse olla jatkuvasti päivystämässä, että joko kasino on saapunut ja olisiko ilmaiskierroksia jo tarjolla. YoBetIt ilmoittaa varmasti niiden tulosta sähköpostilla heti, kun se on mahdollista.

YoBetIt pelivalikoima

YoBetIt tulee pian tarjoamaan lähes kaikkea mahdollista, mitä rahapelien pelaajat tarvitsevat. Kasinopuoli ei ole vielä saapunut, mutta siitä on jo sivustolla esillä tietoja. Se on tulossa jo niin pian, että ehkä se on jo siellä nyt, kun luet tätä. Se selviää vaikka heti, kun menee sitä YoBetIt -sivustolle tarkistamaan. Tällä hetkellä päästään jo tekemään monenlaisia urheiluvetoja ja osallistumaan monenlaisiin lottoarvontoihin.

YoBetIt -sivustolla voidaan tehdä vetoja jo yli 40 eri urheilulajiin liittyen. Päivittäin on tarjolla jopa yli 100 erilaista tapahtumaa, joista voidaan lyödä vetoa. Vetoja päästään tekemään myös livenä. Silloin vetoa ei tehdä etukäteen, vaan vasta sitten kun kohteena olevan vedon ottelu tai kisa on jo käynnissä. Siitä voi tehdä entistä jännittävämmän tapahtuman, kun seuraa tätä ottelua tai kisaa esimerkiksi televisiosta tai menee sitä jopa paikan päälle katsomaan. Lajeja löytyy petanquesta jalkapalloon, joten jokaiselle löytyy niistä varmasti se kiinnostavin laji lyödä vetoa.

YoBetIt -sivuston kautta päästään osallistumaan monessa eri maassa järjestettäviin lottoarvontoihin. Vaikka kupongin ostaakin Suomessa, pääsee YoBetIt -sivuston avulla mukaan vaikka Italiassa järjestettävään lottoon. Tällä hetkellä tarjonnasta löytyy jo 15 lottoa. Kaikki lotot ovat esillä lottosivun etusivulla. Niistä kaikista on siinä selkeästi esillä niiden jättipotin määrä, yhden rivin hinta sekä se kauanko on vielä aikaa osallistua seuraavaan arvontaan. Kupongin hankkiminen on helppoa. Pitää vain valita mihin arvontaa haluaa osallistua, valita numerot ja maksaa kuponki.

YoBetIt maksuvaihtoehdot

Kannattaa katsoa YoBetIt -sivuston alaosaan, jos ei ole vielä tiedä millä tavoilla sivustolle voi tehdä talletuksia ja kotiutuksia. Sieltä löytyy niitä pitkä listallinen. Niitä ovat esimerkiksi Visa, Visa Electron, Maestro, Mastercard, Nordea, Paysafecard, Trustly, Skrill ja Sofort. Maksuvaihtoehdoista on saatavilla myös tarkempia tietoja. Ne löytyvät sivuston alaosasta löytyvän linkin ”Help Center” takaa. Siellä ei mainita läheskään näitä kaikkia sivuston alaosassa olevia maksuvaihtoehtoja. Ehkäpä näistä suomalaisille ovat tällä hetkellä tarjolla siellä esitelty lista eli Visa, Mastercard, tilisiirto ja Skrill. Tästä erillisestä esittelypaikasta saadaan selville paljon tärkeitä tietoja. Siellä mainitaan esimerkiksi se, että talletuksen voi tehdä minimissään vain 10 euron talletuksella. Pienin summa, joka voidaan nostaa, on 25 euroa. Viikossa voi nostaa korkeintaan 500 euroa. Kuukaudessa voi nostaa kerran maksuttomasti. Sen jälkeen jokaisesta nostosta otetaan käsittelymaksua 2%.

YoBetIt asiakaspalvelu

Samasta paikasta, josta saadaan apua maksutapojen käyttöön, saadaan myös paljon muuta apua. Kaikki tiedot ovat esillä siellä suomenkielellä. Niitä lukemalla voi itse löytää apua ongelmiinsa tai mieleen tulleisiin kysymyksiin. Ne on jaettu moneen osaan niiden aiheiden mukaan. Niitä ovat esimerkiksi rekisteröinti, maksut, kampanjat, vastuullinen pelaaminen ja lotto. Apua löytyy tietysti myös sosiaalisten medioiden kautta, joissa YoBetIt on mukana.

Tällä sivustolla esitellään myös eri tapoja, joilla saadaan otettua yhteys sivuston asiakaspalveluun. Heille voi soittaa ja lähettää sähköpostia. Ilmeisesti live-chat -yhteyttä ei ole vielä tarjolla. Se olisi ehkä se nopein ja vaivattomin tapa saada apua, koska apua saa silloin reaaliaikaisesti ja kysyä voi heti lisäkysymyksiä, jos niitä juolahtaa heti lisää mieleen kun saa vastauksen.

YoBetIt arvostelu

YoBetIt tarjoaa hienon näköisen ja viihdyttävän sivuston monenlaista pelaamista varten. Tällä hetkellä sivustolla voidaan tehdä urheiluvetoja liittyen kymmeniin eri lajeihin. Niitä varten on saatavilla etuja, joista ihan se ensimmäinen saadaan niin suurella prosenttimäärällä, jota harvoin näkee tai pääsee käyttämään. Sivuston kautta voidaan myös hankkia lottokuponkeja, joiden arvontoja voidaan suorittaa monessa eri maassa. Eli sekä vetojen teko että lottoihin osallistuminen liittyvät monessa eri maassa tapahtuviin asioihin.

Kasinopelejä ei vielä päästä pelaamaan. Kasinosta on sivustolla jo ilmoitus, jossa kerrotaan että se ilmestyy ihan pian. Se tulee heti tarjoamaan suuren valikoiman pelejä. Ehkäpä samalla kun kasino ilmestyy, ilmestyy myös siihen liittyviä etuja. Mikään kasino ei ole sellaisia vielä jättänyt tarjoamatta. Sitä saakin jännittää, että mitä kaikkea mukavia etuja se tälle sivustolle tuo lisää. Ja sekin jo jännittää, että minkä tuottajien pelejä sinne tulee tarjolle. Siitä on jo esillä yksi esimerkki eli Net Entertainment. Sen voi päätellä siitä, että kasinoa esitellään tämän tuottajan yhden suosituimman pelin (Starburst) videolla.