Larry Casino

Jos on joskus aikanaan pelannut peliä Leisure Suit Larry, tietää tämän Larry Casino sivuston päähenkilöstä jo aika paljon. Moni asia sivustolla viittaa juuri siihen, että kyseessä on sama Larry kuin vanhassa pelissäkin. Larry ei näytä kuitenkaan vanhenneen yhtään ja vaikuttaa edelleen pitävän naisista ja varsinkin kasinoista. Ei ihme, että Larry sitten lopulta sai ihan oman kasinon, koska kävi niissä jo pelien päähahmona ollessaan. Larry on taas rakastunut. Koska kohteena on nyt Larry Casino sivuston Kasinomanageri, voi häntä auttaa kasinon tavoilla pääsemään yhä lähemmäs ihastustaan. Sivustolla neuvotaan, että Larry pitää saada vietyä kasinon viimeiselle tasolle, josta saa palkinnon. Sitä varten pitää vain seurata ohjeita ja tehtävä voi hyvinkin onnistua.

Kun sivustolla pelailee erilaiset kasinopelit netissä, pääsee silloin tällöin availemaan mysteeriarkkuja. Niistä löytää erikoisesineitä, joilla voi auttaa Larryä etenemään. Arkut ovat sen mukaisia millä tasolla on menossa. Mitä ylempänä on, sitä enemmän arkuista löytää myös kolikoita. Sivustolla on oma kauppa, joihin nämä kolikot käyvät. Siellä on myynnissä mm. ilmaisia kierroksia ja talletusbonuksia. Etuja löytää monesta paikasta sivustolta. JokeBox -sivulla on esimerkiksi laatikoita, joiden sisältä löytää erilaisia etuja. Sitten sivustolla on tarjolla Larry’s roulette eli ruletti jota voi käydä pyöräyttämässä. Sitäkin varten täytyy olla sivustolta saatavia kolikoita. Jokaisella viikolla on myös arvonta, johon voi ostaa lippuja sivuston kaupasta. Aika moni asia toimii sivustolla siten, että pitää yrittää hankkia sivuston myöntämiä kolikoita.

Kaikki Larry Casino sivuston pelit löytyvät samasta paikasta. Ne on jaettu muutamaan perinteiseen osaan, joita ovat kolikkopelit, jackpotit, pöytäpelit, live Casino ja muut pelit. Pelejä ei voi suodattaa tai jaotella mitenkään eikä näistä osista yksikään ole jaettu alakategorioihin. Mutta pelejä voi hakea sivustolla olevan hakukentän kautta. Ja vain kolikkopelejä on niin paljon, että niitä pitäisi saada pienemmäksi listaksi.

Asiakaspalvelua löytää sivuston ylälaidassa olevan Tuki -linkin takaa. Siellä on esillä yleisiä kysymyksiä vastauksineen ja sivuston muitakin tekstejä voi lueskella läpi, jos haluaa itse löytää vastauksia omiin kysymyksiin. Kaikki tekstit ovat ihan suomenkielisiä. Asiakaspalvelijoihin saa myös halutessaan yhteyden ja sen voi tehdä sähköpostin tai live chatin kautta.

Larry Casino arvostelu

Sivuston pelit ovat kaikki samassa paikassa. Sivusto tarjoaa monenlaisia kasinopelejä sekä livekasinopelejä. Pelit ovat muutamassa osassa, joita ovat kolikkopelit, jackpotit, pöytäpelit, live Casino ja muut pelit. Kolikkopelejä on jo tarjolla niin paljon, että niitä olisi helpompi selailla vähän pienemmissä osissa. Ne voisi jakaa alakategorioihin tai antaa käyttäjälle erilaisia suodatusvaihtoehtoja. Monia suodatuksia voi käyttää myös muissa peliosioissa, mutta muissa osissa ei ole liikaa pelejä ja niitä ei välttämättä tarvitse. Jackpotit ovat periaatteessa myös kolikkopelejä, joten on niitä saatu vähän pienempäänkin osaan.

Vaikka pöytäpelejä on enemmän kuin yleensä, niistä näkee nopeasti mitä kaikkea on tarjolla. Rulettien, blackjack-pelin, baccaratin ja pokeripelien lisäksi listalla on myös muita erikoisempia pelejä. Tässä osiossa voi pelata myös noppapelejä ja onnenpyörän tapaista peliä. Livekasinon puolella on lisää pöytäpelejä. Larry on tainnut valita Larry Casino sivuston livepelien kuvakkeet, koska niissä kaikissa on kauniita naisia, joista Larry ainakin pelisarjassa piti kovasti. Tässä osiossa on kaksi rulettia ja kaksi blackjack-peliä sekä kuvake, josta pääsee vielä erilliseen livepelien aulaan.

Muut pelit ovat viimeinen osa pelejä. Siellä on toimintapelejä, virtuaalisia pelejä ja videopokereita. Joillakin kasinoilla näille peleille voi olla omat osiot. Mutta näitä pelejä on lähes aina vain muutama tarjolla, kuten Larry Casino sivustolla, joten ne on ihan hyvä yhdistää samaan paikkaan.

Pelejä ei voi jaotella, suodatella eikä niitä ole jaettu alakategorioihin, mutta pelejä voi kuitenkin etisiä pelin hakukentän kautta. Silloin täytyy muistaa pelin nimi tai ainakin osa sen nimestä. Kun laittaa hiiren kursorin pelin päälle, näkee pelin nimen. Se on ihan hyvä, koska pelien kuvakkeista se ei aina erotu tarpeeksi hyvin. Samalla voisi kertoa peleistä myös muita asioita esimerkiksi onko peli uusi, suosittu tai jokin muu. Pelistä voisi kertoa myös sen minimi- ja maksimipanoksen ja monia muita asioita, joita halutaan tietää ennen pelattavan pelin valintaa. Jos pelissä on Jackpotvoitto, sen ainakin voisi kertoa kuvakkeessa ja myös sen minkä suuruinen se on sillä hetkellä.

Larry Casino bonus

Larry Casino tarjoaa etuja todella monella eri tavalla. Sivustolla ei ole mitään erillistä sivua, jossa ne kaikki olisivat listattuna. Yksi tärkeä asia on tietää sivuston eduista heti, on se, että sivustolla saa etuja sitä enemmän mitä enemmän on sivuston antamia kolikoita käytettävissä. Ensin kannattaa mennä sivuston Larry’s World -nimiseen osaan. Siellä kerrotaan, että Larry on taas rakastunut ja kohteena on sivuston Kasinomanageri Kym Kardiskian. Nimi kuulostaa ihan eräältä kuuluisalta seurapiirihenkilöltä, mutta se hän ei ole. Larrya voi auttaa pääsemään lähelle ihastustaan siten, että pelaa kasinon pelejä.

Silloin pääsee välillä avaamaan mysteeriarkkuja, joista löytää välineitä Larryn auttamista varten, mutta myös niitä kolikoita, joita voi hyödyntää sivustolla monessa paikassa etujen muodossa. Kun pääsee avaamaan arkun, tarkoittaa se myös sitä kolikoita on siellä sitä enemmän tarjolla, mitä ylempänä on kasinon tasolla. Kasinolla on myös tasojärjestelmä, joka monella kasinolla liittyy VIP-klubiin.

Larry casino ilmaiskierrokset

Kun on saanut hankittua Larry Casino sivuston kolikoita, saa niillä ostaa vaikka sivustolla olevasta kaupasta. Siellä on tarjolla eri määrän ilmaiskierroksia sisältäviä paketteja, bonusrahoja, sivuston ruletteihin kierroksia ja arpalippuja. Ilmaisia kierroksia on myös monenlaisia. Joissakin kierroksissa voi olla vaikkapa erisuuruisia panoksia ilmaisissa kierroksissa. Kierrokset ovat nimeltään Super- ja Megatasoisia. Bonusrahaa voi ostaa kaupasta myös monenlaisia. Esimerkiksi 300 kolikolla saa jo 5 euroa bonusrahaa. Mutta 6000 kolikkoa käy jo sadan euron bonuksen ostoon.

Ruletista on tarjolla kuusi erilaista rulettia. Halvimpaan niistä voi ostaa kierroksen yhdeksällä kolikolla. Ruletit löytyvät Larry Casino sivustolta omasta paikasta. Niitä ei voi pyörittää kuin vain sillä, että on saanut hankittua sivuston omia kolikoita. Tässäkin kohti huomaa, että sivustolla pitää nousta tasoja ylöspäin. Kolmella ensimmäisellä tasolla voi pyörittää White -nimistä rulettia. Seuraavat ruletit tasoineen ovat Blue(1-9), Silver(5-21), Double or Tickets(10–21), Gold(15–21) ja Platinum(20–21).

White-tasosta kerrotaan, että se on uusin ja pienin mutta silti se vakuuttaa. Blue on edullinen, mutta antelias ruletti. Silver rulettia varten tarvitsee jo vähän enemmän kolikoita, mutta se antaa jo vähän parempia palkintojakin. Double or Tickets -ruletissa voi tuplata kolikot tai voittaa arpalippuja. Gold on jo nimen perusteella puhdasta kultaa ja muuta ei siitä paljasteta. Sitten on vielä Platinum ja kun siitä saa parhaimmat voitot, ei sitä tarvitse edes kertoa mitä ne voivat olla. Sitä on mukava vain arvailla. Näitä ruletteja pääsee pyöräyttämään siten, että käy sivuston kaupasta ostamassa pyöräytyksiä. Ja tietysti mitä enemmän kolikkoja se vaatii, on sitä parempia palkintoja voitettavissa.

Larry Casino sivustolla pääsee myös availemaan laatikoita. Niitä on JokeBox -nimisessä paikassa. Laatikoita saa availla yhden jokaista 12 tuntia kohden. Tätä etua voi ehtiä siksi hyödyntää jopa kaksi kertaa päivässä. Laatikoiden sisältä voi löytää monenlaisia yllätyksiä. Niitä voivat olla ilmaiset kierrokset, bonusraha, käteinen raha tai vaikka arpalippu. Laatikoihin on sivuston mukaan piilotettu kymmeniä eri palkintoja, joten niiden sisältö varmasti yllättää.

Arvonnat ovat vielä yksi Larry Casino sivuston eduista. Sivuston kautta arvotaan joka viikko jokin uniikki lelu, joka on Larry Laffer toimintahahmo. Viimeistään tässä kohti, kun Larryn sukunimi paljastetaan, voi olla varma että kyseessä on se entisajan pelien Larry. Sukunimikin on sama. Vuoden lopussa on myös ylimääräinen arvonta. Silloin arvotaan jollekin onnekkaalle mahtava viikonloppupaketti. Se on voittajalle räätälöity ja hänen toiveitaan myös kuunnellaan. Siitä viikonlopusta tulee jollekin hänen elämän paras viikonloppu. Arpalippuja saa kaikkiin arvointoihin hankittua sivuston kaupasta kolikoilla.

Sivuston mainoksia kannatta lukea, koska niissä voi olla bonuksia, joita ei muualla ole esitelty. Sillä tavalla löytää myös sivuston uuden jäsenen edun. Se on jaettu neljän ensimmäisen talletuksen yhteyteen. Lähes jokaisen yhteydessä saa sekä talletusbonusta että ilmaisia kierroksia. Viimeinen talletus ei anna talletusbonusta, mutta sen tehdessään saa kuitenkin ilmaisia kierroksia 20 kappaletta.