La Fiesta Casino

La Fiesta Casino on juuri julkaistu nettikasino. Se on avattu elokuussa 2017. Kasinon nimi viittaa juhliin ja kasinon sivustolla kerrotaankin, että sivustolla rakastetaan juhlia. Sen mukaan jokainen sivustolle tuleva saa oman laitteensa näytölle juhlat. Sivuston ulkoasun idea tulee Meksikosta ja onhan sivuston nimikin Meksikoon liittyvä. La Fiesta on espanjaa ja tarkoittaa juhlia. Monen meksikolaisen ravintolan nimi voi olla myös La Fiesta, mutta La Fiesta Casino on myös hyvä idea. Milläpä muulla sanalla voisikaan kertoa samalla kerralla, että kasinolla pääsee juhlimaan meksikolaisessa hengessä. Tälle kasinolle tullessa voi heti maistaa ja haistaa meksikolaisia herkkuja.

Myös pinjata, joka on Meksikosta lähtöisin, esiintyy sivustolla monessa paikassa. Pinjata on paperista ja pahvista tehty ontto koriste.

Se voi olla mikä tahansa asia, joka sopii vaikka juhlien teemaan. Sen sisälle laitetaan yleensä makeisia tai muita pieniä yllätyksiä. La Fiesta Casino on laittanut omiin pinjatoihin ilmaisia kierroksia, pelirahaa ja muita kasinoon liittyviä yllätyksiä. Pinjata on myös kasinon videokolikkopelien kuvake. Nämä pelit ovatkin juuri niitä, joissa on mukana paljon yllätyksiä. Niitä voivat olla pelien omat ilmaiset kierrokset, bonuspelit, erikoismerkit ja monet muut asiat.

Pelejä on La Fiesta Casino sivustolla paljon, vaikka kasino on juuri perustettu. Ne on siksi jaettu moneen osaan. Osia on kuvastamassa Meksikoon liittyviä kuvia kuten chili, marakassit, värikäs lierihattu ja kaktus. Vaikka niistä tulee heti mieleen Meksiko, ei niistä heti hoksaa miten ne liittyvät näihin peliosioihin. Pelejä ei voi itse suodattaa osiin, joka olisi näin suuren pelimäärän kohdalla jo ihan tarpeellista. Onneksi pelejä voi etsiä sivustolla olevan hakukentän kautta sekä pelien nimen että niiden tuottajien mukaan.

Asiakaspalvelua saa chatin kautta aina kun sitä tarvitsee. Sivuston oikeasta laidasta saa auki chat-yhteyden ja heiltä voi kysyä neuvoa heti kun jokin asia askarruttaa. Kun tämän kohdan avasi, siellä oltiin aika nopeasti kysymässä, että miten he voivat auttaa. Heihin saa yhteyden myös muilla suosituilla tavoilla eli sähköpostin kautta ja soittamalla. Sivustolla on myös paljon tekstejä, joista voi itsekin avun löytää. Mutta kaikkea ei ole niistä vielä käännetty meidän kielelle.

La Fiesta Casino arvostelu

La Fiesta Casino tarjoaa jo paljon pelejä, vaikka kasino ei ole ollut käytössä vielä kovin kauaa. Osaa näistä peleistä voi pelata jo myös mobiililaitteilla. Se on hyvä, koska moni haluaa pelata pelejä missä ja milloin tahansa ja silloin se onnistuu helpoiten pienellä mukana kulkevalla mobiililaitteella. Kasinolta löytyy pelejä laidasta laitaan. Ne on jaettu osiin, joita ovat suositut pelit, uudet pelit, peliautomaatit, klassiset slotit, kortti- ja pöytäpelit, kevyet pelit ja sitten saa vielä kasinon kaikki pelit samalle listalle.

Suosittuja pelejä on kuvaamassa kaksi chiliä. Niillä on hyvä esitellä kasinon kuumat pelit. Näitä pelejä ei esitellä onneksi liikaa, koska pelejä ei voi itse suodattaa millään tavoin.

Videokolikkopelejä on aina kasinoilla paljon ja niiden kohdalla pitäisi myös La Fiesta Casino sivuston tarjota jotain lisäjaotteluja tai antaa eri suodatustapoja käyttöön. Niitä on monella kasinolla jo käytössä ja keinoja miten sen voi tehdä, on paljon. Monista peleistä löytyy yhteisiä ominaisuuksia, joita moni peleistä juuri hakee. Jos vaikka haluaa pelata peli. jossa voi voittaa kummastakin suunnasta päin, ei sellaisia pelejä tarvitsisi itse etsiä.

Uusimpia pelejäkään ei onneksi ole liikaa esiteltynä eikä niissä tarvita suodatuksia. Uusia pelejä on kuvaamassa lasin kuva. Lasissa on jokin raikkaan näköinen juoma, jota koristaa limen palanen. Uudet pelit tuovatkin yleensä mieleen raikkaan ja tuoreuden. Ehkä tämä juoma on siksi uusien pelien kuvana. La Fiesta Casino käyttää myös muissa osioissa Meksikoon liittyviä kuvia. Klassiset slotit ovat marakasien alla. Ehkä nämä soittovälineet ovat klassisia meksikolaisia soittovälineitä, joten ne ovat ehkä siksi klassisien pelien kuvana.

La Fiesta Casino sivuston kortti- ja pöytäpelien kuvana on puolikas avokado. Avokadoa käytetään monissa meksikolaisissa ruuissa, mutta sitä ei hoksaa miten ne näihin peleihin liittyvät. Ainakin tämän osion pelien kuvakkeissa on paljon vihreää, kuten avokadokin on sisältä.

Kevyet pelit ovat seuraava peliosio. Sen peleissä on kenoja, muutama pöytäpeli ja kolikkopelejä. Se miksi ne ovat tässä ja tämän nimisessä osiossa johtuu ehkä siitä, että nämä pelit pyörivät helposti kaikissa laitteissa. Ehkä ne eivät vaadi liikaa laitteelta ja niissä ei esimerkiksi ole animaatioita ainakaan paljoa.

Lopuksi saadaan vielä kaikki La Fiesta Casino sivuston pelit listalle. Sitä tuskin kannattaa tehdä, kun kasinolla on satoja pelejä ja niitä ei voi suodattaa mitenkään. Tuskin kukaan jaksaa selailla satoja pelejä läpi. Pelejä voi onneksi etsiä sivuston hakukentän kautta ja muiden peliosioiden kautta. Hakukenttään voi syöttää myös pelien tuottajien nimiä. Niitä ovat ainakin Net Entertainment, Betsoft, Booongo, Booming, Fugaso ja Gameart.

Kun laittaa hiiren kursorin jonkin sivuston pelin kuvakkeen päälle, saa tietää silloinkin, että mikä tuottaja on pelin taustalla. Samalla näkee pelin nimen, koska sitä ei lue kuin pelin kuvakkeessa ja siksi ehkä osassa peleistä ne näkyvät vähän epäselvästi. Samalla voi myös valita sen, että pelaako peliä leikkirahalla vai ihan oikealla rahalla.

La Fiesta Casinon bonus

La Fiesta Casino tarjoaa todella kattavan pelivalikoiman lisäksi todella kattavan bonusvalikoiman. Ne löytyvät sivuston ylälaidassa olevan kampanjat linkin takaa. Ensin kerrotaan mitä uusi jäsen saa. Kun rekisteröityy kasinolla voi saada jo sen yhteydessä jonkin edun. Sivustolla ei mainita mikä se etu on ja mistä sen koodin saa, joka oikeuttaa tähän etuun.

Mutta ainakin kaikille on jaossa talletusbonuksia kolmen ensimmäisen talletuksen yhteydessä. Ensimmäinen talletus kasinolle antaa bonusta 400 % talletusprosentilla 1000 euroon asti.

Toinen talletus antaa 100 % talletusprosentilla myös 100 euroon asti bonusta. Kolmas talletus kasinolla sisältää 200 % talletusprosentin ja sitäkin saa 1000 euroon asti.

La Fiesta Casino ilmaiskierrokset

Joka maanantai on myös etu tarjolla. Silloin saa ilmaisia kierroksia joka ikisen talletuksen yhteydessä. Edun lisätietoihin ei kuitenkaan pääse linkistä, jossa lukee ”Lue lisää”. Sitä painamalla pääsee vain sivuston yleisiin bonusehtoihin eikä katsomaan, että mikä esimerkiksi on tämän edun minimitalletuksen määrä.

Kun on minkä tahansa kuun ensimmäinen päivä, saa silloin edun. Kun silloin tekee talletuksen, saa sen päälle talletusbonusta 120 prosentin määrällä ja 1000 euroon asti. Kun esimerkiksi tallettaa kuun ensimmäisenä päivänä 50 euroa, saa sen päälle 60 euroa lisää. Silloin pelirahaa saa 50 euron sijaan 110 euroa.

Myös perjantai on hyvä päivä tehdä talletus La Fiesta Casino sivustolle. Se kannattaa tehdä silloin kun kello on 14 – 20 GMT. Tätä aikaa kutsutaan sivustolla nimellä Happy Hour. Silloin saa talletuksen yhteydessä 100 % talletusbonuksen. Kuten sivustolla lukee, ei tätä etua kannata jättää välistä.

Sivustolla on myös yksi bonus, jonka ajankohdan voi itse valita. Mutta tässä bonuksessa ei voi valita ihan mitä tahansa talletustapaa, koska kyseessä on maksutapatalletus. Kun tallettaa kasinolle jollain vaadituista tavoista, saa sen päälle vielä bonusta 15 % edestä. Maksutapoja, joita voi tässä bonuksessa käyttää, ovat UKash, Skrill, PostePay, Giropay ja Sofort. Minimääärä tässä bonuksessa on 20 euroa ja kierrätysvaatimus on tälle bonukselle 50.

Kaikkien näiden monien etujen lisäksi kasinolla on myös VIP-klubi. Sehän tarkoittaa sitä kautta paljon lisää etuja. Kasinon mukaan uskollisuus ei jää heillä koskaan palkitsematta. VIP-klubissa on monta tasoa, jotka ovat pronssi, hopea, kulta ja platina. Pronssitasolle pääsee jo sillä, että liittyy kasinon jäseneksi. Silloin saa mm. uuden jäsenen etujen lisäksi yhden käteispisteen pelattua 10 euroa vastaan. Hopeatasolla sen saa 9,5 euron määrästä, kultatasolla 8,5 euron määrästä ja platinatasolla jo 8 euron määrästä. Aina kun pääsee seuraavalle tasolle, saa jonkin mysteerilahjan. Ja silloin nousee myös uskollisuustarjouksiin liittyvä prosenttimäärä. Se tarkoittaa ehkä talletusprosentin suuruutta. Kun pääsee kasinon viimeiselle VIP-tasolle saa jo todella paljon etuja. Vaikka jo heti alusta lähtien saa paljon, voi saada vieläkin enemmän. Omistautuneen asiakassuhdepäällikön saa kuitenkin jo heti ensimmäisellä tasolla. La Fiesta Casino vaikuttaa reilulta nettikasinolta ihan kaikille riippumatta siitä kuinka korkealle on päässyt VIP-klubilla. Mutta silti kannattaa tavoitella jotain vieläkin parempaa.