JoReels

Kun haluaa pelata nettikasinopelejä salakapakan tunnelmassa jossain 20-luvulla, niin JoReels on silloin juuri oikea paikka, jonne tulla. Sivuston taustakuva on näyttävä ja sitä jää ensin vain ihailemaan ja katselemaan mitä kaikkea siitä löytyykään. Kuvassa taitaa olla juuri se salakapakan meininki ja kuvan asut sekä pillimäiset tupakat viittaavat juurikin sinne jonnekin 20-luvun paikkeille. Mutta JoReels nettikasino on kuitenkin oikeasti kaikella muulla tavalla nykypäivän nettikasino. Sivustoa ylläpitää ja operoi yritys nimeltään Mt Security Limited. Se on rekisteröity Maltalla ja toimii siis sen lakien ja sääntöjen mukaan. Yritys on lisensoitu ja säännelty myös UK Gambling Commissionin toimesta sivustolla mainitulla lisenssillä.

Sivustolla paljastetaan, että JoReels on myös samalla sivuston keulahahmo, jonka mukaan kasino on nimensä saanut. Hän on kuulemma viileä, rauhallinen ja maltillinen. Tämä sivusto on hänen paikkansa, mehumestansa ja salakapakka. Eli salakapakka ei ollutkaan mikään huono arvaus heti kun sivustolle tuli. Siltä tämä sivusto todellakin näyttää.

JoReels nettikasinon kerrotaan olevan koko kylän paras paikka. Ei ihme, sillä monien pelien parissa on tiedossa jännitystä, viihdettä ja nautintoa sekä hervotonta meininkiä. Pelit on jaettu hyvin erikoisen otsikkojen alle. Ne ovat lähes kokonaisia lauseita eli ”Ravistettuna vain sekoitettuna?” ja ”…valitse myrkkysi!”. Ensimmäisen alla ovat pelikategoriat, joita ovat kaikki pelit, suosituimmat, uutuudet, Jo’s reels, jackpots, suurivarianssiset pelit, pöytäpelit ja live Casino. Sitten toisessa kohdassa voidaan valita pelit listalle eri tuottajien mukaan. Niitä ovat Quickspin, Nyx Gaming, Yggrasil, NetEnt, Microgaming, Play N Go, Red Tiger, Betsoft ja Evolution. Joillekin näistä on paljon apua, kun etsii pelejä. Tuottajat voivat kertoa heti sen, että millaisia pelejä on tarjolla. Mutta kaikille se ei kerro sitä ja joillekin ei mitään. Esimerkiksi kaikki eivtä tiedä, että Evolution tekee livekasinon pelejä. Mutta silti voi tietää, että NetEnt on niiden monen suosikkipelin taustalla, jotka ovat monen kasinon suosikkilistalla.

Bonuksia päästään katsomaan tarjoukset linkin kautta. Niiden kuvissa taitaa olla itse JoReels. Ensimmäisessä edussa kerrotaankin, että JoReels avaa ovensa. Toisessa on 100 % täsmäbonus + 50 kierrosta. Kolmannessa kohdassa kerrotaan viikonlopun svengaavista kierroksista.

Neuvoja löytyy apua – linkin takaa. Siellä ei yllättäen kerrota sitä, miten asiakaspalvelijoihin saa yhteyden, vaan sieltä löytyvät sivuston ohjeet liittyen moniin kysymyksiin. Ne on käännetty kunnolla ja oikein ammattimaisesti suomeksi, joten niitä lukemalla voi löytää itse vastauksen omaan kysymykseen tai ongelmaan. Sivuston alaosassa on linkki chat, jonka kerrotaan olevan saatavilla 24 tuntia. Eihän sitä sitten paljon muuta tarvitsekaan, kun apua tarvitsee. Chat on aina se nopea tapa saada apua ja kun sitä voi käyttää vuorokauden ympäri, niin muulla tavalla ei varmasti tule apua pyydettyäkään.

JoReels nettikasinon pelit

Pelejä pääsee näkemään sivuston vasemmassa laidassa olevan linkin pelit kautta. Ne on jaettu kahdeksi osaksi ensin. Osat on nimetty siten, että pelikategorioiden päällä lukee, että ”…ravistettuna vai sekoitettuna?” ja ”..valitse myrkkysi!” Myrkyn valinnalla tarkoitetaan pelituottajia eli niiden mukaan voidaan listata pelejä. Tuottajia ovat Nyx Gaming, Yggrasil, NetEnt, Microgaming, Play N Go, Red Tiger, Betsoft ja Evolution.

Pelikategorioita on aika monta. Ne ovat kaikki pelit, suosituimmat, uutuudet, Jo’s reels, jackpots, suurivarianssiset pelit, pöytäpelit ja live Casino. Näistä voi valita montakin osaa kerralla tai vaikka kaikki, joka nyt ei auta tietenkään mitään, koska ensimmäinen osakin on jo kaikki pelit nimeltään. Näiden valintojen kanssa voidaan valita myös tuottajia mukaan. Niistäkin voi valita samaan aikaan useammankin. Kannattaa kuitenkin muistaa aina poistaa ne valinnat, joita ei tarvitse sillä hetkellä. Jos unohtaa, että on jonkin tuottajan valinnut jo aiemmin. Ja jos etsii vaikka pöytäpelejä, niin voi ihmetellä, että miksi niitä on niin vähän tai ei ollenkaan. Muita luokitteluja ja suodatuksia ei ole tarjolla, mutta onneksi on kuitenkin monta pelikategoriaa ja tuottajien valinta. Ja voihan jotain mielessä olevaa peliä etsiä sivuston hakukentän kautta. Silloin pitää kuitenkin muistaa pelin nimestä ainakin osa. Silloin pitää siis hakea jotain tiettyä peliä eikä vain vaikkapa jotain pelejä jonkin ominaisuuden mukaan.

JoReels casino bonus

Bonuksia löytyy sivuston vasemmassa laidassa olevan tarjoukset linkin takaa. JoReels tarjoaa siellä kolmea etua. Niiden päällä JoReels ensin kysyy, että etsiikö laatua ja sitä on nyt etsimässä ihan oikeasta osoitteesta. Ensimmäinen etu on sellainen, jossa kerrotaan, että JoReels avaa ovensa. Sen alla lukee, että bonuksia pörrää ilmassa jatkuvasti ja pelejä on tusinoittain. Sitten vielä toivotetaan tervetulleeksi JoReesille. Kyseessä ei sitten olekaan mikään etu vaan vain esittelyä, että bonuksia on tiedossa ja pelejä paljon.

Mutta seuraava kohta on ihan oikea etu. Sen otsikossakin sanotaan, että se on 100 % täsmäbonus ja 50 kierrosta. Tämä etu liittyy uusiin jäseniin.

Kun menee katsomaan lisätietoja tästä uuden jäsenen edusta, niin se onkin yllättävän moniosainen etu. Ensin kerrotaan, että kun tekee talletuksen, niin JoReels tuplaa sen. Ja sitähän 100 % talletusprosentti juuri tarkoittaakin. Sitä saa 200 euroon asti eli tallettamalla 200 euroa saa 400 euroa yhteensä pelirahaa. Minimitalletus on tässä kohti 10 euroa, jolloin saa tietysti 20 euroa pelirahaa. Ensimmäisestä talletuksesta saa vielä 10 ilmaista kierrosta kaupan päälle.

JoReels ilmaiskierrokset

Sitten toisesta, kolmannesta, neljännestä ja viidennestä talletuksesta saa jokaisesta vielä 10 ilmaista kierrosta lisää jokaisella kerralla. Yhteensä niitä saa silloin 50 kappaletta, niin kuin bonuksen otsikossakin luvattiin. Ensimmäisen päivän talletuksessa saa niitä peliin Starburst, joka ei ole mikään yllätys. Se on aika yleinen tervetulopeli eikä mikään huono valinta. Peli on monen nettikasinon suosikkipelien listalla ja on todella mukava peli pelata. Se sopii hyvin aloittelijoille, koska siinä ei ole liikaa erikoisia toimintoja. Se on koko kierroksen ajan jännittävä peli, koska siinä voittaa sekä alusta että lopusta lähtien.

Sitten toinen talletus, jonka täytyy olla vähintään 10 euroa, antaa kierroksia peliin nimeltä Aloha. Kolmas vähintään 10 euron talletus antaa kierroksia taas peliin Starburst. Jos sitä on tässä välissä ehtinyt jo kaivata, niin hyvä että se on taas mukana ilmaisten kierrosten jaossa. Neljäs vähintään 10 euron talletus antaa kierroksia peliin Hanzel & Gretel. Kyseessä on teema, joka on keksitty monelle tutusta tarinasta Hannu ja Kerttu. Vielä viides talletuspäivä antaa vähintään 10 euron talletuksesta ilmaisia kierroksia ja ne saadaan peliin nimeltä Wild Wild West. Nämä edut ovat voimassa 30 päivää siitä kun ne aktivoituvat. Maksimivoitto täsmäbonuksesta on 5000 euroa ja ilmaisista kierroksista 1000 euroa. Maksimipanos on 5 euroa per kierros. Ainakin nämä ehdot on merkitty todella selkeästi. Ainakaan muualla ei ole kuitenkaan tällaisia rajoituksia huomannut. Kierrätysehto on 50 kierrosta täsmäbonuksessa. Se on ehkä vähän enemmän kuin yleensä nettikasinoilla. Ilmaisille kierroksille kierrätysehto on kuitenkin vain 45 kertaa.

Sitten JoReels tarjoaa toisenkin edun. Siinä mainitaan viikonlopun svengaavat kierrokset. Kun tallettaa JoReels sivustolle vähintään 20 euroa lauantaina ja sunnuntaina, niin saa ilmaisia kierroksia omalle pelitilille. Edun alaosassa esitellään milloin niitä saa minkä verran. Lauantaina saa 20 eurolla 40 ilmaista kierrosta peliin nimeltä Wild Wild West. Sitten sunnuntaina saa 20 euron talletuksesta 40 ilmaista kierrosta peliin nimeltä Hansel & Gretel. Nämä ovat tutut pelit jo uuden jäsenen edusta saaduista ilmaisista kierroksista. Näissäkin on maksimivoitto, joka on 5000 euroa. Onneksi se on noin suuri, jos raja on kuitenkin olemassa. Muita etuja ei ole esitelty, mutta ehkä niitä saa kun rekisteröityy ja on kirjautuneena. Moni kasino tarjoaa suoraan ja henkilökohtaisesti etuja vaikkapa lähettämällä niitä sähköpostiin tai pelitilin yhteydessä olevaan paikkaan. VIP-klubia ei myöskään JoReels sivustolla esitellä. Sitä kautta olisi ainakin ollut tiedossa lisää etuja.

JoReels arvostelu

Sivustosta näkee heti, että sillä halutaan tuoda esille nettikasinon salakapakkamaisuutta ja ehkä juuri 20 lukua. Sivuston tekstit ovat kaikki kirjaimet isolla ja selkeän fontin avulla niitä on todella helppo lukea. Pelejä on jaoteltu aika hyvin moneen osaan. Etuja ei ole kovin montaa, mutta ainakin uusi jäsen saa viiden talletuksen yhteydessä etuja. Ja myös viikonloppuisin on etuja tarjolla. Ehkäpä niitä tarjotaan lisää, kun on jäsen JoReels kasinolla.