Fantasino

Fantasino sivuston mukaan sieltä voi löytää uusia tarinoita ja suorittaa tehtäviä siellä olevassa Fantasy Worldissa. Sen kun tekee, pääsee nousemaan ylöspäin tasoja pitkin. Se taas tarkoittaa yhä parempia palkkioita. Fantasino nettikasino haluaa että asiakkaat tuntevat olevansa siellä tärkeintä. Heillä kerrotaan, että jokaista asiakasta kohdellaan henkilökohtaisesti ja palautteita kuunnellaan.

Sivuston taustalla on tiimi, jolla on jo yli 13 vuoden kokemus pelialalta. He työskentelevät Costa Ricassa. Sivusto tekee yhteistyötä yhden alan johtavan toimijan eli Every Matrixin kanssa. Sivuston tavoitteena on antaa sen jäsenille uudenlainen kasinoseikkailu, jossa tuntee iloa ja saa hyvää asiakaspalvelua. Sivustolta ei löydy erillistä sivua, jossa esiteltäisiin kaikki yhteydenottotavat.

Usein kysytyt kysymykset ovat omalla sivulla. Sivuston alaosassa on esillä sähköpostiosoite ja sen oikeassa alaosassa on linkki live-chattiin. Live-chat linkki ei toimi. Ehkä kasino vaatii ensin kirjautumisen sivustolle ennen kuin se antaa ottaa asiakaspalveluun yhteyttä. Ehkä se on parempikin niin, että heitä ei voi kuormittaa kysymyksillä kuin heidän rekisteröityneet asiakkaat.

Pelit on jaettu osiin suosikit, suositut, suositeltu, kolikkopelit, Live-kasino, klassiset slotit, jackpotit ja pöytäpelit. Se miten nämä kolme ensimmäistä kaikki erottuvat toisistaan, ei ainakaan suomenkielisillä versioilla oikein selviä. Sivusto on suomennettu jo todella tarkoin ja näistäkin saa erillistä tietoa suomeksi. Suosikeista sanotaan, että siinä pidetään itse listaa omista suosikkipeleistä. Suositeltu taas on pelejä, joita lisätään automaattisesti tähän listaan pelitapahtumien perusteella. Suositut ovat tietysti kaikkien pelaajien mukaisesti kerättyjä suosittuja pelejä. Pelejä voi etsiä hakukentän kautta sekä suodattaa niitä tuottajien mukaan listalle.

Etuja varten ei myöskään ole erillistä sivua. Niitä täytyy etsiä sieltä täältä sivustoa. Mutta heti kun avaa kasinolle tilin, pääsee astumaan ihmemaahan. Sitä kautta saa monia etuja osakseen. Kun pelaa vain kasinopelejä, saa ansaittua Tokeneja. Niillä voi hankkia omalle hahmolle asusteita. Ihmemaassa liikutaan siis oman hahmon kautta. Näissä varusteissa saattaa saada mukana jotain etuja myös itselle. Ne voivat olla ilmaisia kierroksia tai muuta mukavaa. Sivusto tarjoaa tietysti myös uudelle jäsenelle erikseen etupaketin.

Fantasino nettikasinon pelivalikoima

Sivustolla kerrotaan, että siellä saa kokea pelimaailman ainutlaatuisella tavalla. Pelaamisen lomassa saa esimerkiksi kokeilla päihittää yksisilmäisen hirviön. Sen jos tekee, pääsee kultaiselle ovelle. Omaa hahmoa voi muutella monella tavalla. Siitä voi tehdä vaikka velhon tai lisätä sille viikset ym. Tässä kasinomaailmassa saa kokea monia tarinoita. Mutta kaikista tärkeintä on tietysti mitä kasinopelejä on tarjolla. Ne ovat niitä, joilla kasinon perusta rakennetaan. Tällä kasinolla ne ovat pääosissa nimeltään suosikit, suositut, suositeltu, kolikkopelit, Live-kasino, klassiset videoslotit, jackpotit ja pöytäpelit.

Suosikit -osiosta löytyvät pelit joita on sinne itse merkinnyt omiksi suosikeikseen. Sitä ei tietystikään voi tehdä kuin ensin kirjautumalla kasinolle sisään. Suositeltu -osiossa ovat pelit, joita kasino on listannut pelaajalle hänen pelaamiensa pelin perusteella. Sitten ovat suositut, jotka ovat kasinon kaikkien pelaajien yhteisiä suosikkeja.

Live-kasinon pelien kuvakkeet eivät ole sellaisia millaisina ne on totuttu muualla näkemään. Kun Fantasino sivustolla näkee paljon satuhahmoja, ne ovat näissä kuvakkeissa oikeiden pelinjakajien kuvien sijaan. Kolikkopeleissä ei voi pärjätä kuin onnella. Näiden pelien otsikossa on onnea tuova neliapila, joka kuvastaa hyvin näitä pelejä.

Kun peli on uusi Fantasino sivustolla, siitä ilmoitetaan pelin vasemmassa yläkulmassa sanalla UUSI. Kun peli on jackpotpeli, pelin kuvakkeessa ilmoitetaan mikä on pelin sen hetkisen jättipotin määrä. Pelejä saa pienempiin osiin niiden tuottajien mukaan. Niitä onkin valikossa paljon. Jaotteluita voisi olla enemmänkin. Tuottajat eivät kerro kaikilla millaisia pelejä on heiltä tarjolla. Joillekin siitä saattaa olla paljon hyötyä pelejä hakiessa. Mutta Fantasino voisi tarjota keinoja lisää. Pelejä voisi antaa suodattaa niissä olevien toimintojen mukaan tai vaikka niiden teemojen mukaan. Ominaisuuksissa on paljon vaihtoehtoja. Niitä ovat esimerkiksi pelit, joissa on bonuspelejä, tiettyjä erikoismerkkejä tai pelit joissa voi voittaa kummastakin suunnasta päin. Teemoja ovat esimerkiksi supersankaripelit, eläinaiheiset, elokuviin liittyvät ja kauhupelit. Niitäkin löytyy pitkä listallinen, kuten pelien toimintoja ja ominaisuuksia.

Fantasino casino bonus

Kasinon sivustolta ei löydy erillistä etujen sivua. Ainakaan jos ei ole kirjautunut kasinolle sisään, ei sellaista löydä. Fantasino sivustolla on kuitenkin jotain sellaista, jota monella kasinolle ei ole. Siellä saa pelien pelaamisen yhteydessä samalla seikkailla ihmemaassa. Se tarkoittaa myös sitä, että sen kautta jaetaan etuja. Samalla saa käyttää hahmoa, jolla maassa seikkaillaan. Sen ulkomuotoa ja asua voi muutella. Samalla kun hahmo saa jotain uutta, voi pelaajakin saada etuja. Niitä voivat olla ilmaiset kierrokset tai Viisasten kiva voi sivuston mukaan antaa 100 % bonuksen.

Kun suorittaa kasinon antamia tehtäviä, saa käyttöön uusia tuotteita. Tällä tavalla saa ansaittua palkintoja, jotka voivat olla erikoistuotteita, amuletteja kokoelmiin sekä jo mainittuja ilmaisia kierroksia ja talletusbonuksia, mutta myös käteispalautuksia ja paljon muuta mukavaa. Kasino tarjoaa paljon etuja ihan kuten muutkin kasinot, mutta niitä esitellään vähän eri tavalla.

Fantasino ilmaiskierrokset

Uuden jäsenen etu voi löytyä etusivun alaosasta tai sen mainoksen kautta. Kun rekisteröityy Fantasino kasinon jäseneksi, saa talletusbonusta monessa erässä. Ensimmäisestä talletuksesta kasinolle saa 100 % talletusbonuksella bonusta 50 euroon asti. Sen päälle saa lisäksi 100 ilmaista kierrosta Starburst nimiseen kolikkopeliin. Se on monelle tuttu peli aika varmasti, koska se on monella muullakin kasinolla tällainen uuden jäsenen peli, johon saa ilmaisia kierroksia. Peli sopii siihen todella hyvin, koska siinä ei ole liian paljon erikoisominaisuuksia ja sitä oppii pelaamaan nopeasti. Pelissä voittaa kummastakin suunnasta päin, joten siinä saa jännittää ihan loppuun asti, että tuliko voitto.

Sitten kun tekee Fantasino nettikasinolle kolmannen talletuksen, saa sen päälle 50 % talletusbonuksen 150 euroon asti. Kolmas talletus antaa sekin bonusta ja sitä saa 25 % talletusbonuksena 500 euroon asti. Vielä neljäskin talletus antaa bonusta, mutta ei talletusbonusta vaan ilmaisia kierroksia. Kyseessä on 40 ilmaista kierrosta peliin nimeltä Aloha.

Muita etuja ei esitellä sivustolla näin tarkoin, kun uuden jäsenen etua. Mutta niitä on sivuston mukaan paljon tarjolla, mutta sitä ei kerrota milloin niitä saa. Usein etuja saa jonakin viikonpäivänä, kuun alussa tai jollain muulla annetuilla tavoilla. Tällä kasinolla niitä saa jännittävän seikkailun yhteydessä. Se vaikuttaa vähän monien kasinoiden VIP-klubilta, mutta niissä ei ole mitään tarinaa taustalla eikä niissä pelailla hahmon avulla. Tällä kasinolla saa periaatteessa pelata kahta peliä samaan aikaan. Toinen on jokin kasinopeli ja toinen se mitä pelataan tämän hahmon avulla. Tämä on kasinon mukaan ainutlaatuinen tapa kokea pelimaailma ja siltä se kuulostaa jo ennen kuin on itse sitä kokeillut. Sitä kautta saa kaikkea sitä mitä haetaankin. Kaikki kasinon tarjoamat ilmaiset kierrokset ovat kierrätysvapaita, joka ei ole jokaisella kasinolla ihan varmaa. Monessa se voi olla useita kymmeniä kertoja voittojen kierrättämissä.

Fantasino arvostelu

Tällä nettikasinolla saa kokea jotain ihan uutta. Sen jälkeen kun sinne rekisteröityy ja kirjautuu sisään, pääsee samalla sisään ihmemaahan. Se tarkoittaa omaa hahmoa, jonka kanssa kuljetaan eri paikoissa ihmemaassa. Hahmon ulkomuotoa voi välillä muokata. Se voi saada kaikkea sille sopivia esineitä, joiden mukana voi olla jotain kivaa myös pelaajalle. Kasinolla saa monia etuja juuri tällä tavalla. Edut voivat olla sitä mitä yleensäkin nettikasinoilla. Niitä ovat esimerkiksi ilmaiset kierrokset, talletusbonukset ja monet muut mukavat edut. Uuden jäsenen etu on ainoa etu, josta saa heti tarkempaa tietoa. Se on sellainen, kuin sen moni varmasti olettaa ja haluaa olevan. Siinä saadaan talletuksen yhteydessä bonusta. Sitä saa kolmen ensimmäisen talletuksen yhteydessä ja ensimmäinen niistä antaa vielä ilmaisia kierroksia. Vielä neljäskin talletus antaa edun ja se on ilmaisia kierroksia.

Kasinopelit ovat tietysti tämänkin kasinon perusosa, jota ilman ei kasinoa olisi. Vaikka tällä kasinolla saa seikkailla pelaamalla ihmemaassa, sen taustalla ovat kasinopelit. Kun niitä pelaa, pääsee etenemään ihmemaassa. Pelejä on jo ihan mukava määrä. Ne on jaettu moneen tuttuun osaan ja niitä voi myös suodattaa tuottajien mukaan sekä etsiä pelien nimien mukaan. Tältä nettikasinolta löytää sen mitä yleensäkin nettikasinoilta ja ihmemaan ansiosta vähän muutakin kuin on tottunut saamaan.