Betser

Betser sivuston mukaan syntynyt Casino Heroes sivuston menestyksestä. Sivusto on avannut ovensa loppuvuodesta 2016. Vaikka kyseessä ei ole vielä kovin kauaa toiminut sivusto, on kaikki jo täydellistä pelaajia varten. Sivuston pelilisenssi tulee Maltalta. Siksi sen voitot ovat meille verovapaita. Sivustosta löytyy suomenkielinen versio, joka tarkoittaa sitä että me suomalaisetkin olemme sinne todella tervetulleita pelaamaan. Sivustoa voi käyttää myös monenlaisilla laitteilla, koska sieltä löytyy myös mobiilikasino. Tietysti myös vetoja voi tehdä mobiililaitteilla.

Betser sivuston taustalla häärii Hero Gaming. Se on sivuston mukaan lupautunut innovatiivisuuteen ja sen eteen he tekevät tämän sivuston kanssa kovasti työtä, jotta se onnistuu. Heidän ideologiansa on aina ollut se, että asiakkaille annetaan enemmän kuin vain tavallisen tuotteen. Hero Gaming sijaitsee sekä Ruotsissa että Maltalla. Kyseessä on dynaaminen ja koko ajan kasvava yritys. Betser on hyvissä käsissä.

Betser on todella monipuolinen sivusto. Vaikka Hero Gaming operoi muitakin nettikasinoita, sisältää Betser silti kumpaakin eli vetoja ja casinopelejä. Kun tälle sivustolle tulee, ei sieltä tarvitse poistua sen takia, että kaikkia pelimuotoja ei olisi tarjolla. Jos siellä olisi vain vedonlyönnin puoli, pitäisi kasinpelejä mennä pelaamaan muualle. Tälle sivustolle kun tulee, se tarjoaa kaikkea jota pelaajat tarvitsevat.

Betser bonus

Kun sivustolla voi tehdä paljon erilaisia asioita, on siellä myös bonuksia tarjolla monella eri tavalla. Uusi jäsenkin saa heti bonusta. Kun tekee Betser -sivustolle ensimmäisen talletuksen, saa siitä sivuston ensimmäisen bonuksen. Sitä saa silloin 100 % mukaan ja 100 euroon asti. Jos haluaa hyödyntää koko bonuksen täydellisesti, pitää tallettaa ensimmäisenä talletuksena vain vähintään 100 euroa. Minimimäärä tälle bonukselle on vain 10 euroa. Eli kaikki talletukset väliltä 10 – 100 euroa tuplataan. Bonusrahat saadaan heti omaan pelilompakkoon, kun tekee talletuksen. Sitä voi yllättäen käyttää sekä kasinopeleissä että vedonlyönnissä. Yleensä kumpaankin osioon on oma talletusbonus, josta jommankumman voi käyttää. Tämä tapa on pelaajan kannalta parempi, koska saa pelata kummassakin paikassa eikä vain siinä jonka on valinnut.

Tämän jälkeen aika moni etu liittyy vetojen tekemiseen ja vedonlyöntiin. Yksi sellainen antaa vetoon menneet rahat takaisin, jos ei voita. Myös toinen etu on samanlainen, mutta liittyy eri lajiin. Yksi etu voi tuplata tai triplata voiton, jos onnistuu vedossa. Tämän tyylisiä etuja on sivustolla paljon. Jos haluaa bonusta, on hyvä tietää että etuja voi käydä ostamassa sivustolla olevasta kaupasta. Sinne pääsee ostelemaan huolimatta siitä onko pelannut sivustolla kasinopelejä vai tehnyt vetoja. Kaupan valikoiman kerrotaan muuttuvan säännöllisesti. Kaupassa ostellaan Balls- ja Brain -nimisillä pisteillä.

Betser ilmaiskierrokset

Moni etu sivustolla liittyy vedonlyönnin puolelle. Siksi ilmaisia kierroksia ei ainakaan mainita kovin monessa paikassa. Niitä ei saa uuden jäsenen etuna, koska etu koskee sekä kasinopelaajia että vedonlyöjiä. Ilmaiset kierrokset käyvät vain kasinopuolelle, koska ne on tarkoitettu kolikkopeleihin. Vedonlyönnin puolella saa kuitenkin tehdä joidenkin etujen puolesta ilmaisia vetoja. Niiden voidaan ajatella korvaavan ilmaiset kierrokset.

Betser ei ole onneksi unohtanut kokonaan, että monet haluavat etuna juuri ilmaisia kierroksia. Niistäkin löytyy sivustolla maininta.

Kun sivustolla saa kerättyä pisteitä ja niillä pääsee sivuston kauppaan ostoksille, on siellä tarjolla ilmaisia kierroksia. Sieltä kerrotaan löytyvän ainakin valikoima ilmaisvetoja, mutta myös ilmaiskierroksia. Niiden kerrotaan olevan räätälöity juuri pelaajalle, joka on tullut katsomaan kaupan valikoimaa.

Betser pelivalikoima

Betser on todella monipuolinen sivu pelata. Siellä on kasinopuoli ja vedonlyönnin puoli. Vaikka sivuston nimi viittaa juuri vetojen tekoon, on kasinopuolikin hyvin kattava. Sieltä löytyy suuri valikoima pelejä. Jotta niitä on helppoa selailla, ovat ne monessa eri osassa. Nämä osat ovat nimeltään pelit, jackpot-pelit, ruletit, blackjack ja pöytäpelit. Näitä ennen on vielä Casinon eteinen, jonka alla pelit ovat monessa osassa. Nämä osat ovat uutuudet, suositut, Casino Heroes suosikit, pelit, pelit jackpotilla, ruletit, blackjack ja pöytäpelit. Eli tässä kohti on samoja osia kuin otsikoissa, mutta muutama lisäosa.

Pelien selailua on helpotettu monella muullakin tavalla. Kun peli on uusi, on se merkitty pelin kuvakkeen oikeaan yläkulmaan sanalla UUSI. Jokaisen pelin kuvakkeessa on esillä kolikot tai aivojen kuva. Sillä taidetaan kertoa, että kummanlaisia pisteitä pelistä saa. Niillä voi mennä sivuston kauppaan ostamaan etuja.

Jos pelissä voi voittaa jackpotin, sekin on merkitty pelin kuvakkeeseen. Se on merkitty kuvakkeen vasempaan yläosaan voiton määrällä. Se muuttuu näissä peleissä yleensä sitä mukaan, että minkä verran peliä pelataan. Kun sitä voi kasvattaa monella eri kasinolla, ei ole ihme että monessa pelissä voitto voi kasvaa todella suureksi. Tälläkin hetkellä Betser tarjoaa pelejä, joiden päävoitto on jo yli miljoonan euron verran. Kun kuvia seuraa, näkee kuinka voitot todellakin kasvavat koko ajan. Jos joku onnekas sen voittaa, alkaa kasvu uudelleen mutta ei kovin pienestä määrästä sekään.

Jos etsii jotain tiettyä peliä, se kannattaa tehdä pelien hakukentän kautta. Siihen riittää kun syöttää ainakin osan pelin nimestä. Sillä tavalla peli löytyy heti, jos se on Betser -sivuston valikoimissa.

Vaikka kasinopuolella saa pelata todella monipuolisesti, on sen päälle vielä paikka jossa tehdä vetoja. Se on ehkä vielä se pääkohde tällä sivustolla, ainakin sivuston nimen perusteella ja sen perusteella millaisia etuja sivustolla saadaan. Urheiluosio on vielä sivuston ensimmäinen pääotsikko. Sekin on suomennettu täydellisesti eli sen tietää myös olevan meitä suomalaisia varten.

Vedonlyöntisivun vasemmassa laidassa on ensin esillä ykköslajit, joita ovat Premier League 2017/18, Liiga, Mestareiden Liiga, Eurooppaliiga, Davis Cup, NFL, NHL ja Donald Trump. Viimeisin näistä paljastaa ainakin sen, että kaikki vedot eivät välttämättä liity urheiluun. Tällaisia erikoisempia vetoja löytyy lisääkin. Moni tulee varmasti tekemään urheiluvetoja, joita löytyy todella kattava määrä moneen lajiin liittyen.

Myös Suomessa pelattavia otteluita on tarjolla. Vetoa voi lyödä jääkiekon Mestikseen ja SM-liigaan liittyen. Myös muissa lajeissa, joita Suomessa pelataan, on tarjolla. Vetoja voi tehdä esimerkiksi Suomen Korisliigan peleihin liittyen. Aika usein tarjolla on Suomeen liittyen vain jääkiekko-otteluita, mutta Betser on huomioinut Suomen näissä vedoissa todella hyvin ja monipuolisesti. Tietysti me voimme lyödä vetoa muissakin maissa käytävistä otteluista, mutta monia voi kiinnostaa oman kotimaan ottelut. Varsinkin sellainen voi kiinnostaa silloin, kun vetoja voi tehdä livenä. Silloin voi vaikka mennä paikan päälle katsomaan kisaa ja tehdä siellä livevetoja.

Betser maksuvaihtoehdot

Maksutavat ovat esillä jokaisen sivun alaosassa. Siellä on mainittu ainakin Trustly, Visa, Mastercard, Zimpler, Neteller ja Skrill. Monille suomalaisille nämä kaikki ovat tuttuja maksutapoja. Maksutavoista ei vielä tässä vaiheessa saa paljoa lisätietoja, kun ei ole kirjautunut kasinolle. Siinä vaiheessa kun niistä on jotain menossa käyttämään, saa varmasti kaiken tarvittavan tiedon. Silloin moni haluaa tietää, että mikä on tavan käsittelyaika, mahdolliset kulut ja minimi- sekä maksimäärät talletukselle ja kotiutukselle. Sivuston ohjeissa kerrotaan, että yhteenkään talletukseen ei liity ylimääräisiä kuluja. Joka kuun ensimmäinen nostokin on ilmaista kaikilla tavoilla. Sen jälkeen kuun seuraavat nostot ottavat 2,5 % mukaan kuluja.

Betser asiakaspalvelu

Sivustolla on todella tarkoin esillä ohjeita. Kun ne ovat vielä suomenkielisiä, voi niitä lukemalla löytää itse vastauksia omiin kysymyksiin. Sivustolla on myös sieltä usein kysyttyjä kysymyksiä esillä. Niistä voi ainakin löytää helposti vastauksia, jos omakin kysymys vaikuttaa yleiseltä.

Apua voi kysyä myös suoraan sivuston asiakaspalvelusta. Jokaisen sivun oikeassa alalaidassa on linkki live-chattiin. Se on todella hyvä ja nopea tapa saada apua ja vastauksia. Kun linkin avaa, voi heti kirjoittaa oman kysymyksen ja lähettää sen. Heiltä voi sen mukaan kysyä ihan mitä tahansa.

Betser arvostelu

Betser on monipuolinen pelisivusto, joka tulee ensimmäisenä mieleen kun sivustolle saapuu. Sen etujen sivu näyttää myös todella monipuoliselta, kun sinne menee. Sen uuden jäsenen etu voidaan käyttää sekä kasinopuolella että vedonlyönnissä, joka on aika ennenkuulumatonta. Yleensä pitää valita, että kummalle puolelle uuden jäsenen edun haluaa. Nyt ei tarvitse valita, jos pitää sekä kasinopelien pelaamisesta että vetojen tekemisestä. Kumpikin osio näistä tarjoaa hyvän valikoiman pelejä ja kohteita. Niistä ei huomaa, että jompikumpi puoli olisi suuremmassa osassa.