Mr Green juhlii 10-vuotispäiviään arpomalla matkoja jääkiekon MM-kisoihin!

Mr Green -sivustolla tulee täyteen toimintaa jo 10 vuotta. Sen kunniaksi kolme sivuston jäsentä pääsevät kesällä Pietariin, kun siellä on meneillään jalkapallon MM-kisat. Heidän ei tarvitse lähteä sinne yksin, vaan kaikki kolme kisapakettia ovat tarkoitettuja kahdelle hengelle. Eli matkaan pääsee yhteensä kuusi henkeä. Mr Green maksaa heidän kaikkien lennot sekä majoituksen. Pakettiin kuuluvat tietysti myös otteluliput, mutta myös kisakatsomo toisiin peleihin, kaupunkikierros sekä illalliset.

Tämä kampanja tarjoaa muutakin, kuin mahdollisuuden matkapakettien voittoihin. Samalla kun kerää arpoja, saa myös ilmaisia kierroksia tai ilmaisia vetoja. Arpoja ei kerätä viikon aikana kuin yksi, joten ilmaisten etujen hyödyntämiseen jää hyvin aikaa. Kampanja kestää kolme viikkoa eli arpoja kerätään yhteensä vain kolme. Ensimmäinen viikko on vasta alkanut. Arvan ehtii hankkimaan sunnuntaihin 8.4. mennessä.

Mrgreen Logo
  • Casino & vedonlyönti
  • Live kasinopelejä
  • Paljon kampanjoita
  • Kenopelejä

100€ Bonus
200 ilmaiskierrosta

Pelaa nyt

Pelaa 100 kierrosta tai tee vetoja 100 euron edestä

Arvan saat sillä, että joko pelaat vähintään 500 kierrosta Mr Greenin kolikkopeleissä tai teet vähintään 100 euron edestä urheiluun liittyviä vetoja. Ilmaiset kierrokset tai ilmaisvedot eivät vaadi niin paljon, mutta niitä saa enemmän kuin minimin jos hankkii myös arvan. Aina kun täyteen tulee 100 kierrosta kolikkopeleissä, saa 20 ilmaista kierrosta peliin nimeltä Finn and the Swirly Spin. Niitä saa hankkia viikossa jopa 300 kappaletta. Jos hankkii arvan, saa niitä silloin 100 kappaletta. Ilmaisvetoja saa hankittua juuri samalla määrällä kuin yhden arvan. Eli jos hankkii arvan tekemällä vetoja, saa silloin myös 5 euron edestä ilmaisvetoja. Niitä saa kuitenkin halutessaan enemmänkin eli 25 euron edestä per viikko.

Kolme kahden hengen matkaa MM-kisoihin

Kun kampanja on ohi, järjestetään livearvonta. Se tehdään 23.4. Mr Green -sivustolla olevassa Exclusive Blackjack -pöydässä numero 3. Kaikki kolme matkaa poikkeavat vähän toisistaan. Jokainen on kahden hengen matka, mutta kaikki tehdään eri ajankohtana kesäkuussa. Yksi niistä kestää viisi päivää eli matkalla ollaan 15.–20. kesäkuuta. Silloin mennään katsomaan otteluja Venäjä vastaan Egypti ja Marokko vastaan Iran.

Toinen matka kestää kolme päivää ja silloin päästään katsomaan ottelua Brasilia vastaan Costa Rica. Matka kestää 21.–24. kesäkuuta välisen ajan. Kolmas matka tehdään 25.–28. kesäkuuta eli sekin kestää kolme päivää. Silloin saadaan liput otteluun Nigeria vastaan Argentiina.

Kaikkiin näistä kolmesta kisapaketista kuuluvat lennot, majoitus, otteluliput, kisakatsomo muihin otteluihin, kaupunkikierros, illalliset sekä Mr Greenin Club Royalen edustajien isännöinti.

Mr_Green_jalkapallon_MM_kisat

Kuukauden kasinot

Blogi & tarjoukset

Paras nettikasino

Suositut kolikkopelit

Live kasinot

Suositut Lottopelit

Parhaat vedonlyöntisivustot

Mikäli sinulla tai jollakin läheiselläsi on peliongelma, ota ystävällisesti yhteyttä pelitukeen.